Toimiiko sovittelu kiusaamisen selvittelyn prosesseissa? Tilanne on vähintäänkin kyseenalainen. Ennen kuin lähdet eteenpäin, mieti hetki ja vastaa tähän: mitä sovittelu mielestäsi on?
Useimmat vastaavat tähän, että (kiusaamisessa) se on sovinnon rakentamista kiusaajan ja kiusatun välillä. Vastaus on väärä. Ja se on ongelman ytimessä.
Sovittelu on oikeasti sitä, että tekijä, joka on ymmärtänyt tekonsa ja rikkomansa uhria kohtaan tai uhrissa, rakentaa ammattilaisen avulla fasilitoidun ja yhdessä sovitun sekä yhteistuumin käyväksi tunnistetun tavan sovitella tekonsa suhteessa uhriin ja rikkomaansa. Se ei ole korvaus rikotusta vaan ennemminkin keino edistää vastuullisuutta ja ymmärrystä rikoksentekijän ja uhrin välillä. Se tarjoaa mahdollisuuden dialogille, jossa tekijä kohtaa tekojensa seuraukset ja tunnustaa niiden vaikutukset uhriin, samalla kun uhri saa tilaisuuden ilmaista kokemuksensa ja tulla kuulluksi turvallisessa ympäristössä. Sen tarkoituksena on tarjota tekijälle kokemuksellinen sidos tekoonsa niin, että potentiaali sen uusiutumiseen pienenee. Hän saa mahdollisuuden katua ja kasvaa myötätuntoon aidosti. Uhrille kokemus on mahdollisuus saada paloja itsestään ja toimijuudestaan takaisin niin, että hänen kokemuksensa omasta itsestä voimautuisi.
Kuulostaako siltä, mitä kouluissa tapahtuu? No ei niin.
Mä läpällä vaan!
Nuori A: En mä mitään semmosta tehnyt. Valehtelet!
Nuori B: No en kyllä valehtele. Niin siinä kävi.
Koulun henkilökunta 1: Kerrotko B mitä tapahtui?
B kertoo. A tuskastelee.
Nuori A: Ei todellakaan!
Koulun henkilökunta 2 rauhoittelee A:ta. ”Katsotaan ihan rauhassa tämä.”
Koulunhenkilökunta 1: No niin kiitos kertomuksesta. Kerrotko nyt A mitä tapahtui sinun mielestäsi?
A kertoo oman versionsa. Siinä asiaa x ei ole tapahtunut tai jos on, se oli jotain vaan sen suuntaista tai sitten se oli vaan läpällä.
Nuori A: Sitä paitsi se oli ihan läpällä vaan! Kaikki niin tekee!
Nuori B painaa kasvonsa alas.
Joku henkilökunnasta: No niin, sovitaanko nyt, että nyt kun molemmat ovat saaneet sanottua oman versionsa, sovitaan että jatkossa tämmöistä ei tehdä ja tämä on nyt sovittu? Kättä päälle?
Todella usein kouluissa tapahtuu jotain tämän suuntaista. Kiusaamisen uhri kävelee tällaisesta pseudosovittelusta ulos tuntien muun muassa syvää häpeää, toiseutta, traumaoireilua ja surua. Hän on jäänyt yksin. Vaikka tilanteessa oli kenties useampiakin aikuisia kuraattorista psykologiin tai nuorisokasvattajaan ja luokanvalvojaan tai avustajaan, heistä yksikään ei itseasiassa toteuttanut sovittelua oikein vaan rakensi epähuomiossa sovintoa tavalla, joka ei toiminut kummallekaan osapuolelle kasvatustilanteena oikeaan suuntaan.
Mitä sovittelu oikeasti on?
Sovittelussa keskitytään siihen, että tekijä ymmärtää tekojensa vaikutukset ja ottaa vastuun niistä. Sovittelun keskeisin edellytys on se, että tekijä on valmis ottamaan vastuunsa. Sovittelu ei ole siviilien oikeudenkäynti, jossa neuvotellaan millään muotoa teko pois tai pienemmäksi. Sovittelussa ei neuvotella onko tapahtuma tapahtunut vai ei.
Sovitteluprosessin kautta ajatellaan, että uhri saa äänensä kuuluviin ja hänen kokemuksensa validoidaan eli tunnustetaan. Jos tämä ei tapahdu, sovittelu ei toimi lainkaan terapeuttisena toimintona uhrille. Sovittelu ei ole tilaisuus, jossa uhrilla on mahdollisuus ymmärtää tekijää tai teon motiiveja tai edeltäviä seikkoja. Näin voi käydä, mutta se ei voi olla sovittelun tavoite edes sivulauseessa. Soviteltavan teon syntyperän ymmärtäminen ei voi olla uhrin vastuulla, koska jos se sinne sälytetään, uhri joutuu kantamaan epäreilusti vastuuta teosta.
Sovittelun tavoitteena on edistää vastuullisuutta ja ymmärrystä, ei pakottaa tai vastuuttaa millään muotoa uhria ymmärtämään tekijää.
Sovitteluprosessi koostuu eri vaiheista, joihin kuuluvat osapuolten kohtaaminen, konfliktin analysointi ja yhteisen ratkaisun hakeminen. Prosessissa keskeisiä osapuolia ovat tekijä, uhri ja sovittelija. Sovittelijan rooli on toimia puolueettomana välittäjänä, tukien osapuolten välistä dialogia. Jos uhri ja tekijä kohtaavat sovittelijan vasta ensikerran yhdessä, on suuri vaara, että tekijä ajautuu ymmärtämään sovittelun periaatteet väärin huolimatta siitä, mitä hänelle on siitä aiemmin kerrottu. Jos taas tekijä on kohdattu ja ymmärtänyt tekonsa, myöntänyt sen ja ymmärtänyt edes jotain sen seurauksista uhrille, potentiaali sovittelun oikean tarkoitusperän toteutumiselle ovat olemassa huomattavasti todennäköisemmin.
Aikuisten mielestä se meni hyvin!
Koulussa on käynnissä oppilaan kuuleminen kiusaamistapauksesta, jossa toinen oppilas on kuristanut toista. Tätä on edeltänyt terveyskeskuskäynti, jossa tapahtuman aiheuttamat vammat on kuvattu eli todennettu. Lisäksi tätä on edeltänyt kuristetun oppilaan yli viikon sairausloma.
Apulaisrehtori: No niin, käydäänpäs läpi tapahtunutta.
Kuristettu oppilas on istutettu kuristajan viereen tuolille. Huoneessa ovat mukana myös kouluavustaja, koulun nuorisokasvattaja sekä apulaisrehtori. Keskustelu käy läpi tapahtuneen, jonka tekijä kiistää. Hän kiistää kuristaneensa. Kukaan ei käy läpi sitä, että kuristaminen on kiistaton fakta ja sen tapahtumisen statuksesta ei enää keskustella. Keskustelu siirtyy tapahtumaa edeltäviin tapahtumiin, jossa kuristaja kertoo erilaisia versioita häntä tekoon ärsyttäneistä asioista. Apulaisrehtori pyytää kuristettua nuorta kertomaan niistä. Kuristettu nuori ei voi vastata, sillä hän kokee tilanteen todella epämiellyttäväksi. Hän on lähinnä hiljaa ja pyrkii tilanteesta pois.
Kaiken puheen jälkeen seuraa repliikit, joissa painotetaan taas sitä, miten koulunkäynnin kuuluu olla väkivallatonta. Lisäksi käytetään painokas puheenvuoro, jossa kerrotaan ettei ketään saa ärsyttää. Kuristettu kokee tämän syyllistävänä.
Hän tulee ulos tapahtuneesta ja menee syrjään. Hän purskahtaa itkuun ja soittaa huoltajalleen.
Kuristettu nuori: Miten voi olla mahdollista, että tämä kääntyi mun syyksi?
Kotona hän kertoo, ettei kokenut tulleensa kuulluksi. Hän kertoo, että tilanne oli kammottava ja hän näkee siitä painajaisia useita öitä jälkeenpäin. Kun huoltaja raportoi nämä koululle, se kohdataan epäuskoisena.
Apulaisrehtori: Mutta me varmistimme, että kaikkia kuultiin. Meidän näkökulmasta tilanne oli tasapuolinen ja kaikkia kunnioittava. Minä vielä kysyin lopuksi, että oliko kaikki nyt OK. Teidän nuori vastasi että oli. Miten voi olla, että tämä meni näin?
Sovittelun haasteisiin kuuluukin väärinkäsitykset sen luonteesta. Erityisesti kouluympäristössä sovittelun toteutus voi usein olla puutteellista, jolloin prosessi ei palvele kumpaakaan osapuolta asianmukaisesti. On tärkeää, että sovittelijalla on tarvittava osaaminen ja että prosessi toteutetaan oikein, jotta vältetään uhrin traumatisoituminen. Lisäksi olisi ymmärrettävä tärkeitä asioita valtasuhteista.
Jos koululainen laitetaan samaan huoneeseen kolmen aikuisen ja häntä kuristaneen nuoren kanssa, millaista valta-asetelmaa ajattelet hänen kokevan tilanteessa?
Ellei uhri ole poikkeuksellisen vahva tai jonkinlaisessa psyykkisessä kieltotilassa teon jälkimainingeissa, väkivaltarikoksen uhri kokee suurella potentiaalilla olevansa täysin yksin. Tilanne on sus: 4 vastaan 1. Aikuisten näkökulmasta tilanne on ihan fine: ajateltu turvalliseksi, avoimeksi ja kaikkea kaunista.
Tosiasiassa ensimmäinen käsittämätön asia tapahtuu jo siinä, kun väkivaltarikoksen uhri istutetaan 15 senttimetri päähän tekijästään. Sen lisäksi hän joutuu kuuntelemaan itse kohtaamansa väkivaltarikoksen tekijän kiellot tapahtuneesta. Jos minä kuristaisin sinua ihan vähän vaan ja läpällä, istuttaisiinko me samoissa palavereissa seuraavalla viikolla edes etänä?
Sovittelu ja valta
Valta ja vallan ymmärtäminen onkin keskiössä, kun sovittelua mietitään osana kiusaamisväkivallan ratkomista ja käsittelyä käytännön tasolla. Sovittelussa ilmenee usein virheellinen oletus, että tekijän ja uhrin välillä vallitsisi tasavertainen suhde. Rehtorit, psykologit tai muut ajattelevat, että heidän tehtävänsä on kuulla molemmat – se tarkoittaa heille samaa kuin että he ovat siis tasavertaisia keskenään vallan suhteen. Se on virhepäätelmä.
Voi olla osa kouluhenkilökunnan työtä kuulla molemmat, mutta sen ei tarvitse tapahtua yhdessä. Eikä sillä ole mitään tekemistä tekijän ja uhrin välisen valtasuhteen kanssa. Se, että nimenomainen kuuleminen on osa koulun henkilökunnan toimenkuvaa ja prosessia, ei tarkoita sitä, että uhrilla on tasavertainen valtasuhde tekijään. Jos olisi, hän ei olisi tai kokisi olevansa uhri. Tämä on niin iso kokonaisuus, että pyydän sinua pysähtymään siihen. Uhriksi joutuminen tarkoittaa sitä, että henkilö on joutunut tilanteeseen, jossa hänelle aiheutuu haittaa, vahinkoa tai loukkausta toisen toiminnan seurauksena, ja jossa hänellä on vähemmän valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia verrattuna tekijään. Tämä vallan epätasapaino luo perustan kiusaamisen dynamiikalle, jossa uhri kokee usein voimattomuutta, turvattomuutta ja avuttomuutta. Uhrilla on siis syntyperusteisesti ja täysin välttämättömästi vähemmän valtaa kuin tekijällä, ja tästä syystä hän on uhri.
Näin ollen on todettava, että sovitteluprosessille esimerkiksi kouluissa on täysin välttämätöntä, että myös koulun henkilökunta ymmärtää sovittelun oikeat perusedellytykset. Miten he voisivat muuten varmistaa, että ne toteutuvat? On täysin keskeistä tunnistaa, että uhrin ja tekijän asema sovittelussa ei ole samanarvoinen ja että tekijän vastuunotto on keskeinen osa prosessia.
Sovittelun toteutuksessa ilmenevät puutteet liittyvätkin usein ohjaajien pätevyyteen ja hereillä olemiseen suhteessa omiin ennakkoluuloihinsa. Koulutuksen ja kokemuksen puute voi johtaa tilanteisiin, joissa sovittelua ei toteuteta asianmukaisesti, mikä voi pahentaa tilannetta ja luoda olosuhteita kiusaamisväkivallan jatkumiselle.
Millaisia vaikutuksia kättä päälle -uhreihin?
Positiivisessa tapauksessa uhri kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi sekä oikeudenmukaisesti kohdelluksi. Negatiivisissa tapauksissa sovittelu voi kuitenkin olla traumatisoiva kokemus, erityisesti jos sovittelua ei toteuteta oikein. Tapahtumassa tekijä voi päästä esittämään omasta mielestään tekoa pienentäviä tai muulla tavalla selittäviä seikkoja, jotka voivat olla tosiasiallisia tai keksittyjä, mutta joilla ei ole pienintäkään paikkaa sovittelussa. Jos taustaa tai ympäröiviä ajatuksia ei käytetä tekoa pienentämään tai vastuuta siirtämään pois tekijältä, voi olla hyödyllistä ja ”ihan ookoo” käydä niitä läpi. Jos tätä ei varmisteta huolellisesti etukäteen tekijän kanssa työskennellen, ei sovittelulle ole edellytyksiä toteutua, sillä uhri asetetaan vaaraan traumatisoitua enemmän. Siinä tilanteessa on täysin vastuutonta, että koulun henkilökunta tai kukaan muukaan sovittelua harjoittava taluttaa yhtäkään ihmistä mihinkään tilanteeseen testiksi.
Mitä välii?
Niin – onko sillä mitään väliä miten kiusaamista käsitellään? Kyllä sillä pitäisi olla. Väärin toteutetun sovitteluprosessin seurauksena uhrin kohdalla voi ilmetä lisätraumatisoitumista. Traumatisoituminen ylipäätään tarkoittaa, että uhri kokee uudelleen traumaattisen kokemuksen, joka liittyy alkuperäiseen kiusaamiseen tai vääristyneeseen sovitteluprosessiin. Lisätraumatisoituminen voi johtaa useisiin seurauksiin, joista moni on hänessä jo primääritrauman seurauksena läsnä. Näitä ovat:
Lisääntynyt ahdistus ja pelko: Uhri voi kokea lisääntynyttä ahdistusta, pelkoa ja epävarmuutta, erityisesti jos hän kokee, että hänen kokemuksiaan ja tunteitaan ei oteta vakavasti tai ne sivuutetaan sovitteluprosessissa.
Alentunut itsetunto ja itsearvostus: Jos uhri kokee, että häntä syyllistetään tai että hänen kokemuksensa ovat merkityksettömiä, se voi johtaa itsetunnon ja itsearvostuksen heikentymiseen edelleen.
Sosiaalisten suhteiden vaurioituminen: Traumatisoituminen voi vaikuttaa uhrin kykyyn luottaa toisiin ihmisiin ja voi johtaa eristäytymiseen ja sosiaalisten suhteiden vaurioitumiseen.
Psyykkiset oireet: Pitkäaikainen stressi ja traumatisoituminen voivat johtaa vakaviin psyykkisiin oireisiin, kuten masennukseen, ahdistuneisuushäiriöihin tai posttraumaattiseen stressihäiriöön (PTSD).
Fyysiset terveysongelmat: Krooninen stressi ja psykologinen trauma voivat aiheuttaa myös fyysisiä terveysongelmia, kuten unihäiriöitä, päänsärkyä ja ruoansulatusvaivoja.
Luottamuksen menettäminen järjestelmiin: Jos uhri kokee, että koulun tai muun yhteisön toimet ovat epäoikeudenmukaisia tai tehottomia, se voi johtaa luottamuksen menetykseen instituutioita ja järjestelmiä kohtaan, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti hänen tulevaan suhtautumiseensa apua tarjoaviin tahoihin.
Jos haluamme, että lapset ja nuoret kertovat meille kiusaamisväkivallasta, meidän on todellakin keskityttävä siihen, miten käsittelemme tätä. On tärkeää pohtia, voiko kiusaamisväkivallan sovittelua ylipäätään käyttää vapaasti kouluissa.
Mitä muuta tehdään?
Kokonaiskuvan selventämiseksi käytetään hetki pohtimaan sitä, mitä muuta kiusaamisväkivallan suhteen kouluympäristöissä tehdään. On kuitenkin olemassa useita vaihtoehtoisia ja rinnakkaisia menetelmiä ja prosesseja kiusaamisen käsittelemiseksi, jotka voivat olla tehokkaampia tietyissä tilanteissa. Ne eivät useinkaan kuitenkaan korvaa sovittelua vaan ne nähdään osuvasti osana laajempaa työkalupalettia. Näitä ovat:
Ennaltaehkäisevät ohjelmat: Kouluympäristössä voidaan toteuttaa ohjelmia, jotka keskittyvät kiusaamisen ennaltaehkäisyyn, kuten sosiaalisten ja emotionaalisten taitojen kehittämiseen.
Yksilölliset tukitoimet: Tarjotaan yksilöllistä tukea sekä kiusaamisen uhreille että tekijöille. Tämä voi sisältää terapiaa, neuvontaa tai muuta henkilökohtaista tukea.
Vanhempien ja yhteisön osallistuminen: Vanhempien ja laajemman yhteisön aktiivinen osallistuminen kiusaamisen ehkäisyyn ja käsittelemiseen.
Rangaistuksiin perustuvat toimenpiteet: Tietyissä tapauksissa voi olla tarpeen käyttää rangaistuksia tai muita seuraamuksia, erityisesti vakavissa tai toistuvissa kiusaamistapauksissa.
Yksilöllisten tapaamistenkin järjestämisessä täytyy olla tarkkana siinä, millaiseen valtatilanteeseen nuori talutetaan. Aikuisten näkökulmasta hyvä tilanne voi olla se, että paikalla on kolme erilaista koulun aikuista ja yksi nuori. Nuoren näkökulmasta tämä voi olla kuitenkin aivan karmiva tilanne, jossa hän pelkää eikä saa sanotuksi oikeita tuntojaan. Vaikka silminnähden nuori näyttäisikin tilanteessa neutraalia tai positiivista naamaa, ja jopa kertoisi tilanteen olevan OK siinä hetkessä. Tämä johtuu valtasuhteista. Mieti tätä: jos esihenkilösi kysyy sinulta mitä mieltä olet oikeasti hänen työtavoistaan, koetko voivasi olla täysin rehellinen? Luultavasti et, ja taustalla on täsmälleen sama syy: esihenkilölläsi on sinuun valtaa.
Voidaanko prosessia parantaa?
Sovitteluprosessin tehostamiseksi voidaan tehdä useita parannuksia:
Sovittelijoiden koulutus: Varmistetaan, että sovittelijat ovat asianmukaisesti koulutettuja ja ymmärtävät kiusaamisen dynamiikan. Varmistetaan, että heillä on oikeasti laadullisen tarkkailun parametrit kunnossa, ja sovitteluprosessiin kuuluu kiinteänä osana tekijän vastuun ottaisen varmistaminen ennen ensimmäistä tapaamista uhrin kanssa.
Uhrien tukeminen: Vahvistetaan uhrin asemaa sovitteluprosessissa ja varmistetaan, että hänen näkökulmansa ja kokemuksensa otetaan huomioon.
Selkeät menettelytavat: Luodaan selkeät ja johdonmukaiset menettelytavat sovitteluprosessille. Tähän kuuluu sen varmistaminen, että ennen ensimmäistä yhteistä tapaamista tapahtuu järjestelmällistä terapeuttista psykososiaalista työskentelyä tekijän ja uhrin kanssa.
Jatkoseuranta: Sovittelun jälkeen tulisi olla jatkoseurantaa varmistamaan, että sovitut toimenpiteet toteutetaan ja ettei kiusaaminen jatku. Tämä lienee itsestään selvää.
